Siirin kanssa osallistuttiin eilen ATT:n virallisissa agilitykisoissa kolmeen starttiin. Kahdessa ensimmäisessä ykkösluokan kisassa tuomarina oli Salme Mujunen ja kolmatta kisaa tuomaroi Johanna Nyberg.

Ensimmäisen kisan radassa oli paljon pitkiä suoria ja rata vaikutti suhtkoht helpolta. Tuloksena meillä kuitenkin 5, kun oman myöhästymiseni vuoksi hyörittiin ja pyörittiin yhden hypyn edessä ja saatiin siitä kielto. Ihanneaika oli 60 sekuntia ja se alittui pyörimisistä huolimatta 5,16 sekunnilla. Tältä radalta kukaan ei saanut nollaa, vaan tuloksina oli kaksi vitosta ja loput hylättyjä. Meidän sijoitus oli siis kuitenkin 2.

Toisessa kisassa rata oli lähes peilikuva ensimmäisestä eli taas paljon suoria. Tältä radalta me otettiin hylkäys, kun Siiri juoksi keppien sijasta A:lle. Osittain oma ohjausvirhe ja varmaan osittain Siirin A-hulluutta. ;) Siiri tietää, että A:n jälkeen saa usein namin, joten se tykkää aina toisinaan vähän käydä kokeilemassa sitä. Radan loppuosassa Siiri myös jätti yhden hypyn välistä, kun olin itse jo ilmeisesti liian edellä.

Kolmannessa radassa olikin sitten käännöksiä, joita kahdessa ensimmäisessä ei niinkään ollut. Itse tykkäsin tästä radasta kaikkein eniten, vaikka sen muistaminen olikin hankalampaa. Ratavirheitä ei tullut, mutta ihanneaika (53 s.) ylittyi harmittavaiset 1,06 sekuntia. Aikaa saatiin kulumaan jonkun verran siinä, kun Siiri ei meinannut tulla millään alas puomilta ja A:lta, vaan jäi patsastelemaan niille. ;) Meidän sijoitus oli 1., koska yhtään nollaa ei tullut ja toiseksi tulleen tulos oli 5.

Ihan ok kisapäivä siis, mutta kontakteihin ja keppeihin (vaikka ne tällä kertaa onnistuikin hyvin) täytyy panostaa. Ja ohjaajaa täytyy myös ruveta lenkittämään, kun tuntuu, että noilla pitkillä suorilla loppuu kunto kesken. ;)